torstai 23. kesäkuuta 2011

Hyvää mittumaaria eli keskikesän juhlaa!

Patina on suljettu perjantaina eli juhannusaattona.
Toivotamme kaikille hurmaavaa juhannusta!
 

torstai 9. kesäkuuta 2011

Vauhdikas kesän aloitus

Toukokuun viikonloput menivät sellaista vauhtia, että hyvä kun nyt on ehditty pysähtyä huomaamaan kesäkuun alkaneen. Osallistuimme 14.-15.5. Kierrättämöön jakamalla pöydän Anu Kirkisen ja Anu Rinkisen kanssa. Veimme myytäväksi muun muassa erikoisempia paspiksia askarteluun ja valokuville sekä liitutauluja.

Seuraavana perjantaina otimme vastaan ryhmän hollantilaisia matkailijoita, jotka suunnistivat ympäri Suomen tutustuen eri kaupunkien kulttuuri- ja käsityötarjontaan. Perjantai-ilta oli onneksi aurinkoinen ja lämmin, sillä vierailijamme tulivat Ellan takapihalle kokeilemaan paperin tekemistä. Kukin sai tehdä jaksamansa määrän erikokoisia arkkeja mm. farkuista tehdyllä massalla ja lueskella aiheesta kertovaa kirjallisuutta.


 Seuraavana päivänä lauantaina 21.5. Patina osallistui tosiaan toistamiseen Yläkaupungin Yöhön. Taiteilijoiden työnäytökset keräsivät reippaasti katsojia ja varmastikin kävijöistä useat olivat Patinassa ensimmäistä kertaa - heitä kun kertyi illan aikana kaikkiaan yli 570!

Aino Kajaniemi




Anna Ruth



Anna-Liisa Hakkarainen