maanantai 15. marraskuuta 2021


 Leena Pasanen tavattavissa pe 19.11. klo 16-18
 

Tervetuloa tapaamaan Leena Pasasta perjantaina 19.11. Galleria Patinaan klo 16-18. Pasaselta on juuri ilmestynyt kolmas kirja Daktari Leena – Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa.

Lastenlääkäri Leena Pasanen lähti työhön Tansaniaan Ilembulan luterilaiseen sairaalaan vuonna 1981. Pesti kesti yli 30 vuotta. Daktari Leena näki työssään paljon, kuten malarian, aliravitsemuksen sekä hivin ja aidsin tuhoisat seuraukset. Mikä sai hänet tarttumaan haasteeseen ja pysymään kasassa, kun potilaita tulvi sairaalaan pahoina malariakausina satamäärin?
 
Työn haasteiden ja vaikeiden olosuhteiden vastapainoksi oli löydettävä tapoja rauhoittua. Daktari Leenan mukaan työssä ja elämässä Tansaniassa parasta ovat olleet ihmiset, joilta hän sai jatkuvasti voimaa jatkaa työtä. Työ antoi Daktari Leenalle myös neljä kasvattilasta, jotka kaikki olivat alkujaan orpoja tai löytölapsia. "En voi muuttaa koko maailmaa, mutta voin ehkä muuttaa yhden ihmisen maailman", hän sanoo.
 
Leena Pasanen on kirjoittanut aiemmin kirjat Daktarin lapset (v. 2000) sekä Noel – Daktarin tarinoita Tansaniasta (v. 2012).
 
Tilaisuudessa on mahdollista ostaa juuri ilmestynyt kirja ja saada siihen kirjailijan signeeraus. Buffetista voi myös ostaa tansanialaista teetä ja pientä syötävää. Buffetin tuotto menee Mufindin alueen lasten koulukenkien hankkimiseen.

Tervetuloa!

tiistai 9. marraskuuta 2021


 Tervetuloa Galleria Patinaan la 13.11. klo 12-14
runon, laulun ja taiteen äärelle.

 

Pysähdy hetkeksi, tai viihdy pidempään.

Lämmintä ja väriä tarjoaa Galleria Patina, runoa ja laulua Leena -Pyylampi. Leena lukee ja laulaa runoja kirjastaan Lempeitä lauluja - lämpimiä, valoisia ajatuksia elämän ihmeestä, muuttumisen mahdollisuudesta ja löytämisen ilosta. Tule vaihtamaan ajatuksia ja nauttimaan lempeästä hetkestä. Tapahtuma on ilmainen, puffetin tuotto menee tansanialaisten lasten koulutukseen. Runokirjoja ostettavissa nimmarilla.

"Tule, mennään löytämään tämä hetki olla onnellinen. Lähdetään yhdessä seikkailemaan tutuille ja tuntemattomille poluille."

Tervetuloa!

keskiviikko 3. marraskuuta 2021


 

Joulusalonki avautuu maanantaina 8.11.2021

Patinan tunnelmallinen, värikäs ja boheemi Joulusalonki avautuu jälleen! Joulusalonki tarjoaa taidetta, taidekäsityötä ja kansainvälisiä sisustustuotteita afrikkalaisin maustein. Tänä vuonna taiteilijoina mukana ovat Merja Nykänen-Naukkarinen, Kikka Nyrén, Ritva Korhonen, Heli Pukki, Anja Santala ja eestiläinen Kadi Kurema.  Taiteilijoilta löydät mm. keramiikkaa, grafiikkaa, maalauksia, kalentereita, uniikkeja kortteja ym. mielenkiintoista.

Joulusalongista löytyy myös erittäin laaja valikoima kauniita joulupalloja, joulukortteja, kynttilänjalkoja sekä Desicon värikylläisiä kynttilöitä – kaikkea pientä piristävää sisustukseen. Hurmaannu myös samettisesta torkkupeitosta sekä Vanilla Flyn pehmeistä ja värikkäistä kasseista ja pussukoista. Ihania lahjoja ystävälle tai itselle!

Myös Afrikka-teema on salongissa vahvasti läsnä: paljon erilaisia afrikkalaisia kankaita, mekkoja, koreja ja korvakoruja ym. nyt saatavilla Patinan Joulusalongista. Lisäksi voit vielä osallistua ja tukea Patinan yhteistyöprojektia ja osallistua tansanialaisen Mufindin orpolasten kylän avustamiseen ostamalla orpolasten itsensä piirtämiä postikortteja, lapasia ja käsintehtyjä muistikirjoja. Tuotto kokonaisuudessaan menee suoraan Mufindin orpolapsille.

Kuvassa Yrjö Varjanteen akvarelli, jota on saatavana myös joulukorttina.


Joulusalonkimme avautuu maanantaina 8.11. klo 10.
Tervetuloa fiilistelemään joulua ja tekemään ihania löytöjä!

Olemme avoinna ma-pe klo 10-17 ja la 10-14.

maanantai 9. elokuuta 2021



 TAIDE KIERTOON    3.9. – 6.10.2021

KIERRÄTETÄÄN TAIDETTA!

Löytyykö kotoasi kuvataidetta, josta olisit syystä tai toisesta halukas luopumaan? Toisinaan vaikkapa perinnöksi saatu taideteos ei sovikaan juuri omaan kotiin, tai se ei vastaa uuden omistajan taidemakua. Ei hätää - Galleria Patinan TAIDE KIERTOON on oivallinen ratkaisu ongelmaan!
 
Otamme vastaan taideteoksia yksityisiltä ihmisiltä ja rakennamme niistä myyntinäyttelyn, joka on esillä 3.9. – 6.10.2021. Teoksia, jotka ovat valmiita lähtemään kiertoon ja eteenpäin uusille omistajille, voi tuoda tarjolle Galleria Patinaan 16. – 31.8.2021 välisenä aikana. Valikoimme tarjonnan pohjalta näyttelyyn tulevat teokset. Myyntinäyttelystä tulee ripustukseltaan runsas. Pääpaino on keskisuomalaisessa kuvataiteessa, mutta kaikenlaiset maalaukset, grafiikat, veistokset jne. ovat tervetulleita.
 
Mitä tällainen teosvälitys maksaa?
Galleriavuokramme on 10 euroa teokselta. Teosten myyntiprovisio on 40% (sis. Alv. 24%) ulosmyyntihinnasta. Halutessasi kuvataidekriitikko Hannu Castrén tekee teoksistasi tarkemman arvion, josta peritään 15€/teos. Kävijöille näyttelymme ovat aina ilmaisia.
 
Päämääränämme on löytää taiteelle uusi koti!

Galleria Patina on avoinna elokuussa ma-pe klo 10-17.
Kauppakatu 3, 40100 Jyväskylä

 
Lisätietoja :
Ella Hirsiaho, puh. 0400 398766,  ella@kehystamopatina.fi

tiistai 3. elokuuta 2021


 Patinan basaari Yläkaupungin katujuhlissa 7.8. klo 11-14
 

Yläkaupungin katujuhlien aikaan Patinan lipan alla pääsee maistelemaan Tansanian teetä herkullisten woffelien kanssa! Woffeleita tarjolla myös gluteenittomina ja vegaanisina! Basaarin pöydät ovat pullollaan värikkäitä tekstiilejä, etelän lämpöisiä koruja sekä muita sisustustuotteita. Kaiken tämän lisäksi lipan alta löytyy kirpputori.
 
Päivän tuoton käytämme hyväntekeväisyysprojektiimme etelä-tansanialaisten lasten hyväksi. Tuoton käyttötarkoitus on hylättyjen lasten ja orpolasten auttaminen Mufindin alueella Etelä-Tansaniassa. Tuotot menevät koulupukujen hankintaan, koulumaksuihin, hygieniatuotteisiin, vessojen rakentamiseen, koululounaaseen, lääkärimaksuihin ja lääkekuluihin.
 
Tule sinäkin juhlimaan ja samalla auttamaan mukavalla tavalla lauantaina 7.8. klo 11 alkaen! Tervetuloa!

tiistai 29. kesäkuuta 2021


 Värien viemää 2.7. -1.9.2021
Kehystämö Galleria Patina
Kauppakatu 3
Jyväskylä
 

 

Kehystämö Galleria Patinan kesän 2021 Värien viemää naivistinen yhteisnäyttely tarjoaa elämän iloa ja humoristisia oivalluksia kahdeksan kotimaisen naivistitaiteilijan voimalla. Tällä kertaa mukana ovat Sinikka Hurskainen, Maija Kanerva, Kåira, Talvikki Lusa, Merja Nykänen-Naukkarinen, Kikka Nyrén, Heli Pukki ja Aimo Vuorinen.

Naivistitaiteilijat ovat optimistisia oman tiensä kulkijoita ja jokaisella on oma tyylinsä tuoda luovuutensa esiin. Yhteistä naivisteille kuitenkin on usein värikkyys, elämän ilo ja mielenkiintoiset tarinat – taiteen kautta voi jakaa hyviä ajatuksia ja voimauttaa katsojaa.

Kehystämö Galleria Patinan Värien viemää -näyttely on esillä heinä- ja elokuun maanantaista perjantaihin klo 10-17 ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa!
 


 Susanna Kääntä
TASAPAINO
Neulanreikämuotokuvia
4.6.–30.6.2021
Galleria Patina
Jyväskylä

 

Galleria Patinan kesäkuun näyttelyssä nähdään valokuvaaja Susanna Käännän neulanreikäkuvia. Kääntä on ottanut muotokuvia 40 minuutin valotusajalla, jolloin kuvien yksityiskohdat sumentuvat ja hahmot alkavat muistuttaa toisiaan. Kuvat on otettu digitaalisella neulanreikäkameralla, jossa optiikan tilalla on rei'itetty alumiinilevy.
 
"Projektini alkoi vastalauseena koko ajan kiihtyvälle vauhdille, tehokkuudelle ja loputtomalle kuvavirralle kertakäyttöisine someselfieineen. Se on myös tutkielma ihmiskehon vakaudesta, johdonmukaisuudesta ja ajasta."
 
Keskisuomalaistunut valokuvaaja Susanna Kääntä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Hän aloitti kuvaamisen 2000-luvun alussa ja valokuvausopintojen jälkeen hänestä tuli yrittäjä noin 12 vuotta sitten. Uransa ajan hän on kuvannut pääosin muotokuvia, ja asiakastyön ohessa hänen taiteellisissakin projekteissaan tarkastelun kohteena on useimmiten ihminen.
 
Näyttely avautuu perjantaina 4.6. ja lehdistötilaisuus pidetään klo 14.
Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.
Tervetuloa!
 
Olemme avoinna ma-pe klo 10-17

tiistai 4. toukokuuta 2021

 .

Tuula Vuolio-Vallenius
Uudet kuviot
kollaasimaalauksia
7.5.-2.6.2021
Kehystämö Galleria Patina
Jyväskylä 

 
Tuula Vuolio-Vallenius maalaa ja tekee Gelli plate -painantaa lehtien sivuille ja vanhojen muistiinpanojen tai lähdeluetteloiden päälle. Vanhojen kuvioiden ja värien päälle muodostuu uusia kuvioita, viivoja ja värejä. Hän repii maalatut sivut ja sommittelee palaset uudestaan. Revittyjen ja peittyneiden tarinoiden ja kuvien tilalle syntyy uusia. Pientä pilkistystä vanhasta voi kuitenkin uusien kuvioiden takaa näkyä. "Minulle merkityksellistä on myös itse tekemisen prosessi: lehtien ym. sivujen valikoiminen, niiden maalaaminen ja repiminen sekä uudelleen sommittelu. Inspiroidun kaupungista ja siihen kietoutuvasta luonnosta", hän kertoo. 
 
Tuula Vuolio-Valleniukselle maalaaminen on rakas harrastus, mutta taide ja taiteen tutkimus on ollut tärkeä ja iso osa hänen opiskelujaan, työtään ja elämää. "Kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupungin dynamiikka sekä kaupungin ja luonnon suhde ovat inspiraationa maalausteni taustalla. Myös Uudet kuviot -näyttelyn teoksia tehdessäni ajatukseni kulkivat kaupunkien kaduilla”, hän kertoo.  Vuolio-Vallenius on neljännen polven kaupunkilainen ja jyväskyläläinen, mutta Muuratsalossa asuvana hän kokee, että luonto on kietoutunut tiiviiksi osaksi hänen tärkeäksi kokemaansa kaupunkilaisuutta ja kaupungin kulttuuriympäristöä.
 
Näyttely avautuu perjantaina 7.5. ja lehdistötilaisuus pidetään klo 14.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Tervetuloa!


Olemme avoinna ma-pe klo 10-17 ja la 10-14

lauantai 3. huhtikuuta 2021


 Ateljeen Aarteet - Mitä kaikkea?!  
3.4.-5.5.2021
Galleria Patina
Jyväskylä

 

Perinteinen Ateljeen Aarteet - Mitä kaikkea?! -näyttely pidetään tänä vuonna huhtikuussa ja se avautuu lauantaina 3.4. kun 15 taiteilijaa tuo oman ateljeensa aarteita katselijoiden löydettäväksi galleria Patinaan. Näyttelyn ripustus on värikäs ja tiukka, mukana on niin uusia kuin vanhojakin eri tekniikoin toteutettuja teoksia, mm. maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Ostetun teoksen asiakas saa heti mukaansa ja näin näyttely elää koko ajan.
 
Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat Ulla Aatinen, Pekka Anttila, Henna Cantrell, Hannu Castrén, Juha Isometsä, Eila Kinnunen, Maija Koponen, Panu Koskimies, Kadi Kurema, Niko Lindström, Sari Linna, Maria Phil, Minja Revonkorpi, Emilia Tulla ja Yrjö Varjanne.

Olemme aivan normaalisti auki ja sopimalla ajan galleristin kanssa etukäteen, näyttelyyn voi tulla tutustumaan aukioloaikojen ulkopuolellakin.
 
Patinassa henkilökunta huolehtii hygieniasta ja siitä, ettei tilassa ole yhtä aikaa liikaa asiakkaita. Galleriassa on isot ikkunat, joten taidetta voi katsella hyvin myös kadun puolelta.
 
Näyttely avautuu lauantaina 3.4.

Galleria Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.
Tervetuloa!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021


 Andante
suomalaista grafiikkaa
6.- 31.3.2021
Galleria Patina
Jyväskylä
 
Galleria Patinan maaliskuun näyttely esittelee laajan kattauksen klassista grafiikkaa tunnetuilta suomalaisilta taidegraafikoilta vuosilta 1981-2018. Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat Inari Krohn, Elina Luukanen, Laura Pohjonen, Christina Snellman ja Seppo Tamminen.

Näyttely avautuu lauantaina 6.3. klo 10.

Galleria Patinassa on isot ikkunat kadulle, joista voi varmistaa sisällä olijoiden määrän, saatavilla on tietysti käsidesiä ja tarvittaessa myös maskeja. Näyttelyyn voi tutustua  sopimuksen mukaan myös aukioloaikojen ulkopuolelta.

Galleria Patina on avoinna ma-pe klo 10-17 ja la klo 10-14.

Tervetuloa!

perjantai 5. helmikuuta 2021


 Matkalla
Elina Laine ja Ilpo Soikkeli
5.2.- 3.3.2021
Galleria Patina
Jyväskylä

 
 
Matkalla -näyttely koostuu Elina Laineen maalauksista ja piirustuksista, sekä Ilpo Soikkelin valokuvista.
 

Näyttely kertoo sekä fyysisestä matkanteosta, että omaan taiteilijuuteen johtavasta tiestä, sen etsimisestä ja siihen liittyvästä kasvamisesta. Kaikki on jollakin tavalla matkalla: elämä, luonto, vesi, aika, ihminen ajatuksineen. Matkalla kulkiessa täytyy välillä pysähtyä ja tarkastella millä tiellä on, mihin suuntaan on kasvanut ja mitä on saanut aikaan. Matka jättää aina jäljen paitsi matkalla olijaan, myös hetkeen ja paikkaan missä matka tapahtuu.
 
Laineen teoksissa näkyy ennen kaikkea kokeilevuus. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti vahva viiva, valon ja varjon leikki, sekä muotojen ja värien tasapaino. Soikkelia kiehtoo vastavalon vaikutus ja liikkeen sekä liikkeen suunnan vangitseminen. Mustavalkokuva tuntuu kaikkein omimmalta kuvaamisen alueelta myös digiaikana.

Laine ja Soikkeli ovat sisaruksia, ja näyttely on järjestetty Laineen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Lehdistötilaisuus pidetään perjantaina 5.2. klo 14-15.
 
Vallitsevan koronatilanteen takia avajaisia ei vietetä. Taiteilijatapaaminen on mahdollista ajanvarauksella lauantaisin ja arki-iltoina.

Galleria Patinassa on isot ikkunat kadulle, joista voi varmistaa sisällä olijoiden määrän ja galleriasta on tarvittaessa saatavilla myös maskeja.

Galleria Patina on avoinna ma-pe klo 10-17 ja la klo 10-14.
Ajanvaraus taiteilijatapaamiseen ella@kehystamopatina.fi tai 0400 398 766

Tervetuloa!

maanantai 11. tammikuuta 2021


 Kehysten kertomaa -näyttely
9.1.- 3.2.2021
Kehystämö Galleria Patina
Jyväskylä
 

Erilaiset muistoesineet unohtuvat usein piirongin laatikon pohjalle tai varaston pimentoon, mutta entäpä, jos kehystäisit ne upeaksi sisustuselementiksi? Perinteisesti kehyksellä viimeistellään, rajataan ja suojataan taideteos, nyt Patinan tammikuun näyttely esittelee lukuisia erilaisia mahdollisuuksia kehystää esimerkiksi isoisältä saatu taskukello tai isotädin ihana rintakoru – näin voit ottaa ne osaksi kodin sisustusta tai tehdä niistä persoonallisen lahjan seuraaville sukupolville.

Tervetuloa yläkaupungille tutustumaan Kehysten kertomaa -näyttelyyn ja löytämään uusia ideoita tärkeiden muistojen kehystämiseen ja esille laittamiseen. Osa näyttelyn kehystysmalleista sisältöineen on myös myynnissä näyttelyn ajan 9.1. - 3.2.2021. Ensi viikolla löydät lisää kehystysideoita Kalaliike Mäkisenkin näyteikkunasta kadun toiselta puolelta.
 
Olemme avoinna ma-pe klo 10-17 ja la klo 10-14.
Tervetuloa!