keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Matkalta, Ulla Partasen akvarelleja
Galleria Patina 5.1. - 6.2.2019


Galleria Patinan vuosi alkaa Ulla Partasen Matkalta -akvarellinäyttelyllä.

”Olen eläkkeellä peruskoulun lehtorin virasta ja harrastanut kohta neljäkymmentä vuotta taidemaalausta. 70-luvun lopulla tutustuin Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekurssilla Manu Forsblumin johdolla öljyväreihin. Se tekniikka ei kuitenkaan innostanut, joten aika pian palasin lukiovuosien kuviskokemuksiin. Opettajamme taiteilija Vappu Heiska ohjasi meitä piirtämään ja käyttämään vesivärejä. Kun v. 1981 osallistuin Konginkankaan Käpykolossa järjestetylle läänin kuvataideleirille, toinen opettajamme taiteilija Ulla Rantanen osoitti vesivärien voiman ja herkkyyden, moninaisuuden. Samanlaisia vaikutteita sain myöhemmin taiteilija Erkki Hirvelältä. Hän tuli ohjaamaan meitä koloryhmäläisiä eli Käpykolon osallistujista muodostunutta vapaata harrastajaryhmää.

Minulle Koloryhmä on ollut taideharrastukseni ehdoton tuki ja ainoa taideryhmä, johon kuulun. Koloryhmä on järjestänyt vuosien mittaan runsaasti yhteisnäyttelyiltä, joihin olen osallistunut ja olen pitänyt myös yksityisnäyttelyitä. Patinan näyttelyyn tuon sekä uusia että vähän vanhempiakin töitäni.

Akvarellieni keskeisin aihepiiri on luonto, erityisesti kasvillisuus. Laajat näkymät saavat aiheina usein väistyä. Liikun ulkona maisemassa ja katselen. Jokin yksityiskohta, usein pieni ja vaatimaton - vaikkapa tuulen liike ruohikossa tai sammalen rakenne, jää mieleen. Se kiinnostava näkymä voi tulla lähtökohdaksi johonkin työhöni, siihen liittyy kokonaisuus. ”
Ulla Partanen

Avajaisia vietämme perjantaina 4.1.2019 klo 18.
Tervetuloa!


Galleria Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.