maanantai 30. syyskuuta 2019

Ville Lehtinen - WTAF, 4.10 – 6.11.2019
Galleria Patina
Ville Lehtinen (s.1984) on Jyväskylästä kotoisin oleva ja Imatralla työskentelevä kuvataiteilija. Galleria Patinassa avautuu hänen viides yksityisnäyttelynsä ja esillä on öljyvärimaalauksia vuosilta 2013 – 2019. Teosten yhdistävä tekijä on sini-puna-valkoinen värimaailma sekä siluettimaiset figuurit ja objektit.
"Maalaan öljyväreillä teoksia joissa on aiheina usein ihmisiä tai eläimiä. Teoksiani voisi kutsua pop surrealistisiksi. Käytän maalauksissani vain kahden tai kolmen värin yhdistelmiä ja kuvat koostuvat voimakkaista kontrasteista sekä silueteista ja tasaisista väripinnoista. Minua kiinnostaa myös esittävän/figuratiivisen taiteen yhdistäminen abstraktimpaan kuvastoon. Töissäni toistuvatkin geometriset muodot ja kuviot ja toisinaan myös tekstit tai akronyymit. Näyttelyn uusimmissa, tänä vuonna valmistuneissa töissä, olen käyttänyt spraymaalia peittääkseni alla olevan maaluksen, jotta valmiiseen työhön jää ikäänkuin kaksi kuvaa päällekkäin."
Ville Lehtinen


Avajaisia vietämme perjantaina 4.10. klo 17-19.
Tervetuloa!

tiistai 17. syyskuuta 2019

Pipa Rauhamäki
KIVUN KAIKKI KASVOT 20.9.-2.10.
Galleria Patina, Jyväskylä

 
Näyttelyssään Kivun kaikki kasvot kulttuurituottaja-kuvataiteilija Pipa Rauhamäki pohtii omakohtaisen kipukokemuksen kautta kroonista kipua ja sen vaikutusta mieleen. Kaikilla meillä on erilaisia kipukokemuksia ja jokainen kokee kivun eri tavalla. Kipua ei voi mitata, toinen kestää enemmän kuin toinen, eikä kenenkään kipukokemusta voi vähätellä. Pitkään jatkuva kipu vaikuttaa myös mieleen ja sitä kautta ihmisen persoonaan. Jaksaminen ei riitä enää mihinkään ylimääräiseen, sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihminen käpertyy itseensä. Kivun kanssa eläminen on myös jatkuvaa ylä- ja alamäkeä, hyviä ja huonoja päiviä, ja sen kanssa pitää oppia elämään. Kipu ja masennus liittyvät tiiviisti yhteen ja tiedämme, että syvä masennus voi aiheuttaa myös fyysisiä kiputiloja.  Kivun laadusta riippuen voimme siis pohtia, kumpi oli ensin: masennus vai kipu?

Jos ja kun kipu loppuu, voi kuntoutuminen olla pitkä ja haastava matka takaisin valoon ja normaaliin elämään. Rauhamäki uskoo, että pitkäaikainen kipu muuttaa ihmistä lopullisesti, ketä mitenkin. Näyttely koostuu maalauksista ja runoista, jotka ovat syntyneet sekä ennen Rauhamäen selkäleikkausta että leikkauksesta toipumisen aikana. Taiteilijalla on mahdollisuus käsitellä vaikeitakin asioita taiteensa kautta ja Rauhamäki haluaakin näyttää, että emme ole kipujemme kanssa yksin vaan se koskettaa meitä kaikkia joko henkilökohtaisesti tai vieressä kulkijana.
 
Avajaisia vietämme perjantaina 20.9.2019 klo 17-19
Tervetuloa!

Galleria Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Ursula Rautell
ROSKAKALA 6. - 18.9.2019

 
Kalakauppias Ursula Rautell heittäytyy roskataiteilijaksi! Luvassa on varsinainen sillisalaatti, joten tämä näyttely Sinun on ehdottomasti nähtävä. Näyttelyn punaisena lankana on kala, ja kaikki teokset on valmistettu pääsääntöisesti käytetyistä tai jätteeksi luokiteltavista materiaaleista – näyttelyn teokset ovat siis roskakaloja.
 
Roskakala -näyttely on osa käsityöntekijän ammattitutkinnon näyttöä, jota Ursula Rautell suorittaa Jyväskylän Taitokeskuksessa. Rautell toimii Jyväskylän yläkaupungilla sijaitsevan Kalaliike Mäkisen yrittäjänä.

Avajaisia vietämme poikkeuksellisesti jo torstaina 5.9.2019 klo 17 – 19.

Tervetuloa kalaisaan galleriaan!
Kehystämö Galleria Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy