keskiviikko 18. marraskuuta 2020


 Tervetuloa Joulusalonkiin!
 

Patinan tämän vuoden Joulusalonki on jälleen värikäs ja runsas kattaus taidetta ja persoonallisia sisustustuotteita. Harmaan sumun keskellä olemme kuin värikäs afrikkalainen tori! Kullan kimallukseltakaan ei vältytä ja lasiset joulupallot luovat tyylikästä iloista kuplintaa joulun odotukseen mausteenaan tansanialaisia käsitöitä ja piensisustustuotteita.

Paketoitavaksi ihaniin joulupaketteihin löytyy pääosin kotimaisen taiteen lisäksi mm. valaisimia, lyhtyjä, kynttelikköjä, kynttilöitä, tyynyjä, koruja, kulhoja, palloja, pussukoita, kasseja, kalentereita, muistikirjoja ja päähineitä. Joulukortteja on perinteiseen tapaan tarjolla jokaiseen makuun, postitettavaksi kaukaisimmille ystäville sekä tietysti pakettien kylkiäisiksi.
 
Kehystyspalvelumme toimii aatonaattoon saakka, mutta toivomme ettette jättäisi kehystyksiä aivan viimetippaan - juuri nyt on loistava aika aloittaa kehystyslahjojen ja oman joulusisustuksen suunnittelu. Olemme kehystäneet   myös valmiiksi runsaan valikoiman hurmaavia tauluja.
 
Muistathan myös lahjakorttimme - mikäli lahjan valitseminen tuntuu vaikealta lahjakortilla onnistut aina!

Joulusalonkimme on avoinna arkisin 10 - 17, lauantaisin 10 -14 ja joulukuun sunnuntait jouluun saakka 12 -16 (paitsi Itsenäisyyspäivänä olemme suljettu).

Tervetuloa!

maanantai 28. syyskuuta 2020

 Mistä on vahvat naiset tehty?
Galleria Patina - Jyväskylä
2.10.- 4.11.2020

Mistä on vahvat naiset tehty? Tähän vastaa 17 eri ikäistä naistaiteilijaa ja yksi miestaiteilija, jotka on koottu ympäri Suomea Galleria Patinan lokakuun kutsunäyttelyyn. Jokaisella kutsutulla taiteilijalla on oma tekniikkansa ja tyylinsä, jonka kautta hän kertoo mielenkiintoisesti oman näkemyksensä vahvasta naisesta, joka voi joku päivä tuntea itsensä myös heikoksi. Mukana on niin ammattitaiteilijoita kuin intohimoisia harrastelijoita, ja teosten anti on hyvin monimuotoinen – grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, mosaiikkitöitä, tekstiilitöitä, piirustuksia ja mixed media töitä.

Mukana olevat taiteilijat ovat:
Henna Cantrell, Eeva Flyktman, Veera Hoppula, Aino Kajaniemi, Eelis Knuutila, Katriina Korhonen, Ritva Korhonen, Kadi Kurema, Virpi Lehto, Olga Malytcheva, Kikka Nyrén, Essi Peltonen, Henna Pohjola, Heli Pukki, Pipa Rauhamäki, Susu Reittu, Heli Väisänen ja Anna Wildrose.

Näyttely avautuu perjantaina 2.10. klo 15. Lehdistö on tervetullut klo 14. Avajaisia emme valitettavasti vietä Jyväskylässä vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Galleria Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.
Olemme avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-14.
Tervetuloa!

tiistai 4. elokuuta 2020

TAIDE KIERTOON  
 4.9. - 30.9.2020


KIERRÄTETÄÄN TAIDETTA!
Löytyykö kotoasi kuvataidetta, josta olisit syystä tai toisesta halukas luopumaan? Toisinaan vaikkapa perinnöksi saatu taideteos ei sovikaan juuri omaan kotiin, tai se ei vastaa uuden omistajan taidemakua. Ei hätää - Galleria Patinan TAIDE KIERTOON on oivallinen ratkaisu ongelmaan!

Otamme vastaan taideteoksia yksityisiltä ihmisiltä ja rakennamme niistä myyntinäyttelyn, joka on esillä syyskuussa 4.9.- 30.9.2020. Teoksia, jotka ovat valmiita lähtemään kiertoon ja eteenpäin uusille omistajille, voi tuoda tarjolle Galleria Patinaan 11.8. - 26.8.2020 välisenä aikana. Valikoimme tarjonnan pohjalta näyttelyyn tulevat teokset. Myyntinäyttelystä tulee ripustukseltaan runsas. Pääpaino on keskisuomalaisessa kuvataiteessa, mutta kaikenlaiset maalaukset, grafiikat, veistokset jne. ovat tervetulleita.
 
Mitä tällainen teosvälitys maksaa?
Galleriavuokramme on 10 euroa teokselta. Teosten myyntiprovisio on 40% (sis. Alv. 24%) ulosmyyntihinnasta. Halutessasi kuvataidekriitikko Hannu Castrén tekee teoksistasi tarkemman arvion, josta peritään 20€/teos. Kävijöille näyttelymme ovat aina ilmaisia.
 
Päämääränämme on löytää taiteelle uusi koti!

Galleria Patina on avoinna ma-pe klo 10-17 ja la klo 10-14.
Kauppakatu 3, 40100 Jyväskylä
 
Lisätietoja :
Patina, puh. 0400 398766,  ella@kehystamopatina.fi

tiistai 30. kesäkuuta 2020

POUTAPALETTI 3.7.-2.9.2020
Naivistitaiteen näyttely
Galleria Patina

 
Galleria Patinan kesän 2020 naivistitaiteen näyttely Poutapaletti esittelee jälleen Suomen eturivin naivistitaiteilijoita runsaalla ja iloisella kattauksella. Mukana tänä vuonna ovat taiteilijat Sergei Arhipov, Ritva Korhonen, Kyllikki Lahtinen, Kikka Nyrén, Heli Pukki ja Aimo Vuorinen, joilla kaikilla on takanaan lukuisia näyttelyitä niin koti- kuin ulkomaillakin.

Naivistit ovat oman tiensä kulkijoita, jokaisella on oma tyylinsä tuoda luovuutensa esiin. Yhteistä naivisteille kuitenkin on värikkyys, elämän ilo ja mielenkiintoiset tarinat, naivistitaiteilijat haluavat jakaa taiteensa kautta hyviä ajatuksia ja voimauttaa katsojaansa. Patinan naivistitaiteen näyttely on tänä vuonnakin täynnä elämää ja se tarjoilee katsojalleen iloisen kesämielen ankean kevään jälkeen. Poutapaletti -näyttelyssä on mukana taulujen lisäksi myös Kikka Nyrénin keramiikkaa sekä Sergei Arhipovin ja Ritva Korhosen puuveistoksia. Kannattaa tulla tutustumaan!

Lehdistötilaisuus perjantaina 3.7. klo 14 ja avajaisia juhlimme
klo 17-19. Näyttelyn avaa taidekriitikko ja kuvataiteilija Hannu Castrén. Tervetuloa!

Lisätietoja antaa galleristi Ella Hirsiaho 0400 398 766


Kesäaikana olemme avoinna ma-pe klo 10-17.
Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Kiertomatkalla 5.6.-1.7.2020
Ihva Aula
Henna Cantrell
Eeva Flyktman

Patinan kesäkuun näyttely koostuu kolmen kierrätystaidetta tekevän naisen mielenkiintoisista teoksista.
 
Ihva Aula on joensuulainen pitkän linjan värien parissa työskentelevä taiteilija, käsityöläinen, koulutukseltaan käsityön ja kuvaamataidon opettaja, jonka oman brändin luominen alkoi 1980-luvulla omista, käsinpainetuista kankaista valmistetuista käsinukeista. Tuotteiden kirjo on vaihdellut pikkutilkuista pehmoeläimiin, sisustustekstiileistä mosaiikkipeileihin. Tunnetuimmat tuotteet ovat olleet eläinaiheiset pikkukuvat; tilkut, paikat, kuinka nyt kukakin niitä nimittää. Kaikissa tuotteissaan Aula on pyrkinyt jo varhain käyttämään kiertomateriaaleja ja hyödyntämään pienimmätkin kangaspalat.  Jos kangas ei riitä hatuksi, siitä tehdään pupu, jos ei pupuksi niin hiiri sitten. Jos ei hiireksikään riittänyt, vielä sai tehtyä pikkuisen onnenlinnun riipukseen.  Värit ovat olleet Aulalle aina tärkeitä, pitkänä pimeänä aikana myös valon korvaajia. Värikankaiden rinnalle tulivat pikkuhiljaa mosaiikit, joihin hän yhdistää luontevasti vanhoja peilejä. Ikivanha tekniikka ja vanhat, jo kuluneet peilit tuovat häivähdyksen omasta osallisuudesta ajan jatkumolle.

Henna Cantrell on koulutukseltaan vaatetusalan muotoilija, jonka elämään taide ja käsityöt ovat kuuluneet lapsesta asti. Muotoiluakatemiaan hakeutuminen oli luonnollinen jatkumo, jossa käsityöt, luovuus ja taide yhdistyivät. Cantrell rakastaa visuaalista maailmaa sen valtavassa monimuotoisuudessaan, luontoäidin luomasta taiteesta elokuviin, suuriin muotitaloihin, maailman kulttuureihin, alakulttuureihin – ja se kaikki inspiroi häntä luomaan.   Kontrasti kiehtoo häntä; odottamattomat yhdistelmät, vastakohdat ja vastavärit.  Cantrell sisustaa kotiaan kierrättäen ja haluaa käyttää mahdollisuuksien raameissa kierrätystä myös taiteessa. Viime aikoina hän on innostunut maalaamaan suuriin vintiltä löytyneisiin kovalevyihin värikkäitä tauluja, joiden aiheena on antropomorfismi. Eläinten ihmisenkaltaistaminen kuviin on kiehtovaa, lopputuloksen näkeminen suorastaan jännittävää.
Kiertomatkalla -näyttelyn teoksissa hänen maalaustensa pohjana toimivat vanhat ja hylätyt, perinteiset maisemataulut, ns. toritaide. Yllättäviä yhdistelmiä, maisemaan kuulumattomia esineitä ja asioita, fantasian omaisia kuvia, joiden aiheet ovat tuttuja mm. saduista, populaarikulttuurista ja ympäröivästä maailmasta.

Eeva Flyktman on koulutukseltaan muotoilija ja erikoismaalari, jonka intohimona on mosaiikki ja erilaiset hyönteiset. Hyönteisten maailman kepeyden ja kauneuden toteuttaminen on muodostunut taiteilijalle lähes pakkomielteiseksi kovan materiaalin ehdoilla. Flyktmanin mosaiikkiteokset ovat viitteellisesti omakuvallisia, niissä annetaan haaveille ja mielikuvitukselle siivet, joilla paetaan todellisuutta kepeään ja värikkääseen lentoon. Mosaiikissa Flyktmania kiehtoo myös materiaalien etsiminen ja keksiminen sekä hajottamisen ja uuden luomisen suhde.
 
Avajaisia juhlimme perjantaina 5.6. klo 17-19
Tervetuloa!

Kesällä olemme avoinna ma-pe klo 10-17 ja

Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Galleria Patinan Ateljeen aarteita - ?Mitä kaikkea! 8.5.-3.6.2020

Odotettu kesänäyttely Ateljeen aarteita avautuu perjantaina 8.5.2020, kun 11 taiteilijaa tuo oman ateljeensa aarteita katselijoiden löydettäväksi galleria Patinaan. Näyttelyn ripustus on värikäs ja tiukka, mukana on niin uusia kuin vanhojakin eri tekniikoin toteutettuja teoksia. Ostetun teoksen asiakas saa heti mukaansa ja näin näyttely elää koko toukokuun ajan.

Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat Hannu Castrén, Veera Hoppula, Ville Lehtinen, Olga Malytcheva, Tarja Pitkänen, Minja Revonkorpi, Anu Rinkinen, Virpi Salo, Hely Seeskari, Niina Tervala ja Emilia Tulla.

Vallitsevan tilanteen vuoksi avajaisia ei valitettavasti voida tietenkään pitää, mutta taidelöytöjen tekeminen on turvallista poikkeusoloista huolimatta. Patinassa henkilökunta huolehtii hygieniasta ja siitä, ettei tilassa ole yhtä aikaa yli 10 asiakasta. Patinassa on myös isot ikkunat, joten taidetta voi katsella myös hyvin kadun puolelta.

Näyttely avautuu perjantaina 8.5. Tervetuloa! Galleria Patinan näyttelyihin

torstai 5. maaliskuuta 2020

Horisontin Kolme Kulmaa 
 
Niko Lindström, Jouko Behm ja Pekka Anttila

 
Kehystämö Galleria Patina 6.3-1.4.2020

 
  Laukaassa asuvat Lampiharjun taiteilijat, Niko Lindström (1998), Jouko Behm (1984) ja Pekka Anttila (1957), kokoontuvat joka viikko maalaamaan, keskustelemaan, inspiroimaan ja sparraamaan toinen toisiaan. Yhdistävä tekijä miehille on esittävä taide sen eri muodoissa. Galleria Patinan Horisontin kolme kulmaa -yhteisnäyttelyyn taiteilijat tuovat esille piirustuksia, maalauksia ja veistoksia.

Lehdistötilaisuus perjantaina 6.3.2020 klo 15 ja
näyttelyn avajaisia juhlimme klo 17-19.
Tervetuloa!

perjantai 14. helmikuuta 2020

Tänään Ystävänpäivänä 14.2. annamme alennusta -15% kehystyksistä, jotka tulette ystäväsi kanssa yhdessä tilaamaan.
(Koskee molempien ystävysten tuomia kehystyksiä, ei yksittäistä tilausta. Koskee vain uusia tilauksia.)

torstai 6. helmikuuta 2020



Kehystämö Galleria Patinan näyttelyvuoden 2020 aloittaa perjantaina 7.2. jyväskyläläinen Tuomo Tarvainen (s.1983).  Keitto ilman kastiketta -näyttely on hänen neljäs yksityisnäyttelynsä, jossa esillä on piirustuksia ja maalauksia. Tarvaisen tyyli piirustuksissa on sarjakuvamainen ja ne ovat taidokkaita näytteitä kynän käytöstä. Piirustukset ovat hyvin realistisia, usein huumorilla maustettuja ja värikkäitä, aiheet töihinsä taiteilija löytää ihmisistä ja eläimistä.  Maalauksia Tarvainen taiteilee vesi- ja akryyliväreillä, uutena tekniikkana hänellä on pouring-tekniikkaa, jossa lopputuloksena on uniikit ja upeat väriyhdistelmät.

Avajaisia juhlimme perjantaina 7.2. klo 17-19.
Tervetuloa!
Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.

perjantai 17. tammikuuta 2020

Ale Ale Ale Ale Ale Ale
SisustusALEmme alkoi

Galleria Patinan Sisustussalongissa alkoi nyt huima ale. Ihania sisustustuotteita jopa -50% alennuksella kuten tarjottimet ja lipokkaat.
Alennuksessa myös peilit ja sarvipääkallo-koristeet -40%, maljakot, verhotupsut ja tuikkukipot -30% sekä kattolamput, laternat, joulupallot ja valurautapöydät -20%. Tuotemerkkeinä Affari, Light&Living, Vanilla Fly, 101 Copenhagen, By Boysen, Speedberg.


Tule löytämään omasi!