tiistai 4. toukokuuta 2021

 .

Tuula Vuolio-Vallenius
Uudet kuviot
kollaasimaalauksia
7.5.-2.6.2021
Kehystämö Galleria Patina
Jyväskylä 

 
Tuula Vuolio-Vallenius maalaa ja tekee Gelli plate -painantaa lehtien sivuille ja vanhojen muistiinpanojen tai lähdeluetteloiden päälle. Vanhojen kuvioiden ja värien päälle muodostuu uusia kuvioita, viivoja ja värejä. Hän repii maalatut sivut ja sommittelee palaset uudestaan. Revittyjen ja peittyneiden tarinoiden ja kuvien tilalle syntyy uusia. Pientä pilkistystä vanhasta voi kuitenkin uusien kuvioiden takaa näkyä. "Minulle merkityksellistä on myös itse tekemisen prosessi: lehtien ym. sivujen valikoiminen, niiden maalaaminen ja repiminen sekä uudelleen sommittelu. Inspiroidun kaupungista ja siihen kietoutuvasta luonnosta", hän kertoo. 
 
Tuula Vuolio-Valleniukselle maalaaminen on rakas harrastus, mutta taide ja taiteen tutkimus on ollut tärkeä ja iso osa hänen opiskelujaan, työtään ja elämää. "Kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupungin dynamiikka sekä kaupungin ja luonnon suhde ovat inspiraationa maalausteni taustalla. Myös Uudet kuviot -näyttelyn teoksia tehdessäni ajatukseni kulkivat kaupunkien kaduilla”, hän kertoo.  Vuolio-Vallenius on neljännen polven kaupunkilainen ja jyväskyläläinen, mutta Muuratsalossa asuvana hän kokee, että luonto on kietoutunut tiiviiksi osaksi hänen tärkeäksi kokemaansa kaupunkilaisuutta ja kaupungin kulttuuriympäristöä.
 
Näyttely avautuu perjantaina 7.5. ja lehdistötilaisuus pidetään klo 14.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Tervetuloa!


Olemme avoinna ma-pe klo 10-17 ja la 10-14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti