maanantai 9. toukokuuta 2022

 

Susanna Seriola-Vesan näyttely aukeaa tällä viikolla! 
 

Säteilevät ja valovoimaiset ihmiset, joiden olemus erottuu suurestakin joukosta, ovat arvoituksellinen ilmiö. Olen saanut elämäni varrella tutustua muutamaan tällaiseen henkilöön. Heidän persoonansa ja karismansa vetävät selittämättömästi puoleensa ulkonäöstä tai muusta olemuksesta riippumatta.
 

Miksi joku säteilee ja luo ympärilleen valoa ja energiaa? Elämänkokemukset ja merkittävät tapahtumat ovat varmastikin suuressa osassa, mutta toisaalta tällaisia henkilöitä löytyy pikkulapsienkin joukosta. Eläinkin voi olla erittäin mystinen ja karismaattinen, ei pelkästään ihminen.
 

’Mystinen’ tarkoittaa henkistä, joka ei ole aistien havaittavissa eikä tieteellisesti todistettavissa. Olemme kuitenkin tietoisia ’mystisen’ läsnäolosta ja se vaikuttaa meihin persoonasta riippuen enemmän tai vähemmän. Olen yrittänyt tavoittaa maalauksissani tätä vangitsevaa ja kiehtovaa ominaisuutta, jonka salaisuutta en osaa sanoin selittää.
 


 
Näyttelyn avajaiset järjestetään perjantaina 6.5. klo 17-19!
Sinut on kutsuttu kokemaan mystinen energia. 


Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti