keskiviikko 6. syyskuuta 2017


Päivi Latvala
VARJOSTA VALOON
8.9. – 4.10.2017


Eläintaiteilija Päivi Latvalan Valosta varjoon -näyttelyssä on esillä koskettavia muotokuvia lehmistä. Näyttelyn taulut keskittyvät tummanpuhuviin varjoisiin tuokiokuviin sekä puhtaan valkoisiin ja kepeisiin lähikuviin.
Taiteen kautta herättelyä maaseudun hyvinvointiin ja tulevaisuuteen
Eläinkuvauksillaan Latvala haluaa tuoda nykyaikaisen maaseudun taiteen ystävien lähelle. Suomalaisen maaseudun tulevaisuus on Latvalalle eras tärkeimmistä syistä maalata ja saada siten äänensä kuuluviin. Suomalaista maaseutua, puhdasta ruokaa ja eläintuotantoa ei saa jättää Eu:n jalkoihin
- Kuvailen itseäni yhden naisen maaseutuliikkeeksi, joka taistelee suomalaisten maanviljelijöiden ja karjankasvattajien aseman puolesta tekemällä maaseudusta ihmisille läheisen ja tärkeän taiteen kautta, kertoo Latvala.
Lehmä-Latvalan motto “Maaseutu takaisin vaikka taulu kerrallaan” on kantanut taiteellista hedelmää jo kohta kymmenen vuoden ajan. Latvalan lehmiä on ollut esillä useissa yksityisnäyttelyissä ympäri suomea ja niitä on hankittu kansainvälisiin kokoelmiin. Puolet hänen tuotannostaan on muotokuvamaalauksia lehmistä ja maaseudun eläimistä. Ne ovatkin nousseet halutuiksi lahjoiksi muun muassa suomalaisten ja kansainvälisten maatalousyritysten keskuudessa. Latvala on myös tuttu hahmo lehmätaideosastoineen jokavuotisilla maatalousmessuilla.

Avajaisia vietämme Patinassa perjantaina 8.9. klo 17.00 – 19.00.
Patinan näyttelyihin on aina vapaa pääsy.
Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti